|
|
ARKISTO
VKO 13 |
|
| |
TPS – Haka
28.3.2008
Valkeakosken Haka kohtaa hyvässä talvivireessä olevan Turun Palloseuran. TPS sijoittui ensimmäisessä lohkossa toiseksi tasapisteissä FC Hongan kanssa, kun FC Haka sijoittui toisessa lohkossa kolmanneksi.
Turun Palloseura on pelannut erinomaisen talvikauden. Liigacupissa TPS kärsi ainoastaan yhden tappion lohkovoittaja FC Honkaa vastaan. Tämän lisäksi turkulaiset ovat harjoitusleireillään päihittäneet rakkaitta naapureitamme Norjasta sekä Ruotsista. Ruotsin leiri oli turkulaisille erittäin maukas, sillä TPS pilasi Hammarby IF:n kenraaliharjoituksen ennen Ruotsin pääsarjan Allsvenskanin alkamista. 1-2 vierasvoitto oli poikkeuksellisen hieno, nimittäin turkulaisten rivistä puuttuivat maajoukkuekomennusten takia Mika Ääritalo, Kasper Hämäläinen, Riku Riski sekä Urmas Rooba. Tämä kertoo ennen kaikkea turkulaisjoukkueen laajasta leveydestä. Mixu Paatelaisen tilalle palkattu Martti Kuusela on toistaiseksi osoittanut vieläkin kuuluvansa maamme valmentajaeliittiin.
FC Haka jatkaa Liigacupissa samaa linjaa kuin viimeisinä parina vuotena, eli yskähdellen. Valkeakoskelaiset varmistivat jatkopaikkansa vasta viimeisessä ottelussa. Haka on Liigacupissa kärsinyt maalinteko-ongelmista, sillä he osuivat verkkoon lohkovaiheessa ainoastaan kahdeksan kertaa. Näistä osumista nuori Sebastian Strandvall iski peräti kolme. Hakan luotsilla Olli Huttusella ei kuitenkaan pitäisi olla suurempaa stressiä, nimittäin Liigacupin viimeisissä otteluissa valkeakoskelaiset ajoittain näyttivät sitä jalkapalloa, josta heidät tunnetaan. |
FC Hakan puolustus joutuu koetukselle, kun järkälemäinen Armand One päästetään hämmentämään tehdaskaupungin pakkaa. Ranskalainen on ollut talvikaudella kovassa vedossa. Maaleja tulee liukuhihnalta, ja miehen syötöt ovat löytäneet omat pelaajat maalintekopaikoissa. Toisaalta Valkeakosken keisaria Valeri Popovitsia ei voi koskaan aliarvioida, ja Hakan peli on aina ollut pitkälti riippuvainen tsaarin johtajahahmosta ja oivalluksista.
TPS ja FC Hakan kohtaamisesta on odotettavissa hyvin tasainen, sillä molemmat joukkueet saavat mukaan parhaimman mahdollisen kokoonpanon. Koko talvikauden loukkaantumisista kärsineen Hakan rivit ovat kunnossa Toni Lehtistä lukuun ottamatta. Tähtihyökkääjä on kärsinyt vatsavaivoista kuluneen viikon ajan.
FC Hakan Valeri Popovits pitää TPS:aa vain vastustajana muiden joukossa: ”Ennakkosuosikit TamU, HJK, Honka ja TPS pääsivät kaikki samasta lohkosta jatkoon. Kaikki ne ovat kovia porukoita, joten siinä mielessä on aika lailla sama, kenet nyt kohtaamme”, Popovits pohtii Veikkausliigan internetsivustolla
Teksti: Kim Kallström |
| |
FC Inter – Tampere United
28.3.2008
Ottelusta odotetaan kahden aktiivisen ja iloisesti hyökkäävän joukkueen tasaista kamppailua. FC Inter on pelannut vakuuttavasti tämänvuotisessa Liigacupissa. Joukkue on hävinnyt vain yhden kamppailun päästäen ainoastaan yhden maalin verkkoonsa. Tästä huolimatta, viime kauden Veikkausliigan mestari TamU lähtee lauantain puolivälieräkamppailuun hienoisena ennakkosuosikkina. Tamperelaiset eivät ole yleensä Liigacupissa juhlineet, mutta tämä vuosi voi olla poikkeus. Viimeisestä kolmesta Liigacup-kamppailustaan TamU on voittanut kaikki kolme murskaavalla maalierolla 11-2. Joukkueen peli on lähtenyt hyvin käyntiin alkuvaikeuksien jälkeen, ja joukkueen uudet pelaajat, kuten Vili Savolainen, Rafinha ja Chris James alkavat päästä jyvälle Ari Hjelmin pelitaktiikasta. Onnistunut Rooman leiri lisäsi joukkueen yhteenkuuluvuutta ja toi itseluottamusta.
Brassivahvistus Rafinha on kotiutunut hyvin uuteen kotikaupunkiinsa Tampereelle. Nopea hyökkääjä vakuuttaa, että TamU tulee otteluun hyvin valmistautuneena ja tosissaan hamuten koko Liigacupin voittoa. Rafinhan mielestä Tampere Unitedin kannalta tärkeintä on löytää keinot FC Interin hyvin pitäneen puolustuslinjan murtamiseen. Hän uskoo, että omaa pelitapaa kurinalaisesti noudattaen, ja sitkeällä yrityksellä topparikaksikon Diego Corpachen ja Jos Hooiveldin johtama puolustus on yllätettävissä lauantaina.
Turun Inter on jatkanut hollantilaisen valmentajansa Job Dragtsman johdolla siitä mihin se viime kauden Veikkausliigan loputtua jäi. Nuori ryhmä on talven aikana hitsautunut yhä enemmän yhteen. Parhaimmillaan joukkueen lyhytsyöttöpeli on nautittavaa katseltavaa. Joukkueen puolustuslinja on siis todella kokenut ja vahva, kuten jo aiemmin kävi ilmi. |

Timo Furuholm tulee olemaan peikkona TamU:n puolustuksella.
FC Interin hyökkäyspeli on myös ollut tehokasta talven peleissä. Liigacupin kuudessa pelissä syntyi 13 maalia, joista valtaosa oli nuorten hyökkääjien tekemiä. Timo Furuholm, Arttu Seppälä ja virolainen Ats Purje tulevat taatusti aiheuttamaan päänvaivaa tamperelaisten puolustukselle. Etenkin aiemmin Viron pääsarjan FC Levadiassa pelannut Purje on osoittanut nopeutensa ja kykynsä haastaa puolustajat yksi vastaan yksi tilanteissa. Mielenkiintoista onkin seurata, jaksavatko FC Interin nuoret pelaajat pitää kovaa tempoa yllä läpi ottelun. Viime vuonna joukkue pääsi Liigacupissa lähes loppuun saakka, häviten huhtikuisen finaalin katkerasti rangaistuspotkuilla FC Lahdelle. Tänä vuonna he varmasti haluavat korjata asian ja viedä pokaalin Turkuun.
Ottelun alla Tampere Unitedilla on pieniä huolia pelaajakokoonpanonsa suhteen. Joukkuetta on vaivannut kuumetauti, ja nähtäväksi jää, ehtivätkö Sakari Saarinen ja Jussi Kujala toipua lauantain peliin. Varmuudella tamperelaisten kokoonpanosta puuttuu pitkäaikaistoipilaitten lisäksi reisivammainen Henri Scheweleff.
FC Inter pääsee otteluun ilman suurempia poissaoloja. Merkittävin muutos heidän kokoonpanoon on hyökkääjä Valter Laaksosen puuttuminen. Laaksonen myytiin viime viikolla Norjaan, maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan Sognal IL:n joukkueeseen.
Teksti: Heikki Takkula
Kuva: Klaus Kannas |
| |
FC Lahti - HJK
28.3.2008
Jalkapallon liigacupin puolivälierien helmenä kohtaavat FC Lahti ja Helsingin Jalkapalloklubi. Lahti jyräsi vakuuttavasti läpi lohkovaiheen, ja Klubikin heräsi pelien edetessä.
HJK:n ja lahtelaisten jalkapalloseurojen välienselvittelyt ovat jatkuneet kiihkeinä läpi vuosikymmenten. Oli kyseessä sitten Kuusysi, Reipas tai FC Lahti, kannattajat ja pelaajat molemmin puolin syttyvät kohtaamisista. Viime vuoden turnauksessa lahtelaiset kaatoivat Klubin välierissä matkalla kohti seurahistorian ensimmäistä cup-voittoa. FC Lahti voitti myös ensi kertaa historiansa aikana molemmat liigakohtaamiset.
Lahti lähteekin otteluun hienoisena ennakkosuosikkina, sillä joukkue jyräsi tiensä lohkovaiheen läpi viidellä voitolla ja vain yhdellä tasapelillä. Jonne Kemppinen tahditti joukkuetta ensimmäisissä otteluissa neljällä osumalla. Viimeisissä otteluissa vakiopyssyt Rafael ja Berat Sadik pääsivät myös oivaan vireeseen. Lahti iski lohkovaiheessa keskimäärin kolme maalia per ottelu. |
Oman mausteensa peliin tuovat HJK:n tuoreet hankinnat FC Lahdesta. Mikko Hauhia ja Ville Taulo pelasivat viime kaudella Lahdessa, eivätkä joukkueen kannattajat tunnetusti säästele kilpailijoihin siirtyneitä pelimiehiä. Etenkin jo kesällä HJK-nutussa esiintyneelle Taulolle lienee luvassa kylmää kyytiä katsomosta. Sama kohtelu on luvassa ex-maajoukkueluotsi Antti Muuriselle.
Molemmilta joukkueilta oli edustajia alle 21-vuotiaiden maaottelussa Skotlantia vastaan. HJK:n Jarno Parikka ja Jukka Raitala, sekä FC Lahden Pyry Kärkkäinen ja Berat Sadik. Merkittäviä uusia poissaoloja ei ole, joskin Klubin pitkäaikaispotilaista Paulus Roiha lienee edelleen poissa, Lahden Eero Korten pelikunnosta ei ole vielä tietoa
Teksti: Janne Oivio |
| |
Espoon Honka - FF Jaro
28.3.2008
Honka oli laadukkaan lohkon ykkönen kun taas Pietarsaaren Jaro oli oman lohkonsa neljäs.
Hongan hyökkäyskalusto on ollut vakuuttava alkulohkossa. Jami Puustinen teki viisi maalia ja Alexander Kokko neljä. Edellisen kauden jälkeen hankitun Hermanni Vuorisen päälle oli kasaantua tulevalla kaudella maalientekovastuu, mutta näyttää siltä, että Kokko ja juuri eilen uuden jatkosopimuksen kirjoittanut Puustinen ovat ottamassa suurimpia taakkoja pois Vuorisen harteilta. Rami Hakanpää valittiin pelaajien toimesta alkuviikosta joukkueen kapteeniksi ja Hakanpään johdolla joukkue lähteekin luottavaisena Jaron kaatoon.
Tomi Maanoja, Ville Jalasto, Tuomo Turunen, Jami Puustinen ja Nicholas Otaru palasivat Skotlannista alle 21-vuotiaiden maajoukkuematkalta ja miehillä on vain pari päivää aikaa ladata voimansa täyteen iskuun.
Honka oli aiemmin Kyproksella leireilemässä ja pelasi siellä kaksi harjoitusottelua.
Ennen pääsiäistä Honka hoiti viimeisen Liigacup ottelunsa tyylikkäästi, peittoamalla Kuopiossa KuPSin maalein 2-0.
”Pelissä oli tasapainoinen virinä ja myös suoritus oli tasapainoinen. KuPSilla oli pari paikkaa mutta muuten rytmitimme peliä ja loimme paikkoja”, Hongan kakkosvalmentaja Kari Martonen sanoo.
Hongalla on vahva luottamus omaan tekemiseen, sillä kovan alkulohkon voittaminen oli hyvä suoritus. |
FF Jaro joutuu matkustamaan huomattavasti pidemmän matkan Taliin kuin vastustajansa Honka. Jaro avasi tämänvuotisen Liigacupinsa tekemällä historiaa. Kotivoitto KooTeePeestä lukemin 6-4 oli maalirikkainta jalkapalloa mitä Liigacupissa on koskaan pelattu. Sen jälkeen Jarolla oli sekä hyviä, että huonoja otteluita. Liigacupin alkulohkon ottelujen jälkeen Jaro leireili Hongan tavoin Kyproksella, ja joukkuetta vaivasivat useat loukkaantumiset matkan aikana. Jaron molemmat maalivahdit Markus Koljander ja Antti-Jussi Karnio loukkaantuivat. Joukkueessa oltiin kuitenkin tyytyväisiä leirin antiin
”Leirillä oli jälleen huippuolosuhteet ja järjestelyt pelasivat upeasti. Tämä on kaiken kaikkiaan kiinteän joukkuehengen kannalta ehdoton juttu”, iloitsee joukkueen päävalmentaja Mika Laurikainen.
Loukkaantumisiin ja kolhuihin Laurikainen vain toteaa, että niitä tulee aina ja sanoo että kaikki ovat nyt paranemassa ja lauantaina joukkue saa Helsinkiin iskukykyisen ryhmän.
Jaro hankki hyökkäyspäähän täksi kaudeksi Mikko Hyyrysen ja mies maalasikin heti ensimmäisessä liigacup-ottelussa kahdesti. Kyproksen leirin alussa joukkue valitsi kapteenikseen laitapakkina taistelevan Jens Portinin.
Ottelussa on odotettavissa Hongan hyökkäävää peliä heti alusta lähtien. Jaron kärkien kanssa sen on oltava kuitenkin tarkkana. Hyyrynen, nouseva laitapakki Portin ja kumppanit ovat osoittaneet vaarallisuutensa, ja he kykenevät varmasti rankaisemaan vastustajan puolustusvirheistä
Teksti: Juuso Veltheim |
| |
Kärpät tarrasi vahvasti finaalipaikkaan
28.3.2008
SM-liigan välierissä pelattiin perjantai-iltana kolmannet osaottelut. Oulussa kotijoukkue Kärpät karkasi Tampereen Tapparaa vastaan jo ratkaisevan tuntuiseen 3-0-johtoon ottelusarjassa, kun vierasjoukkue poistui pitkälle kotimatkalle 2-3–tappio niskassaan. Espoossa sarja jatkui tasaisena, kun Jokerit siirtyi sarjassa 2-1-johtoon. Kotietu siirtyi jälleen helsinkiläisille.
Oulun Raksilassa nähtiin kahdessa ensimmäisessä erässä runsaasti laukauksia molemmille maaleille. Maaleista vastasi kuitenkin vain Kärpät Janne Pesosen ja Jukka-Pekka Laamasen maaleilla. Tappara otti avauserässä peräti neljä jäähyä.
Tapparan kiri alkoi totutusti kolmannessa erässä. Timo Koskela kavensi 1-2, mutta Hannes Hyvönen kuittasi lähes saman tien. Steve Savianon 2-3-maali jäi vain lohdutukseksi, kun Teemu Nurmen kampitusjäähy ajassa 58.01 lopetti Tapparan pyristelyn. Hyvönen palkittiin Kärppien parhaana.
Espoossa nähtiin avauserässä paljon nahistelua, ja erän lopulla peräti kuusi miestä oli yhtäaikaisesti jäähyaitiossa. Bluesin Stefan Öhman kuittasi nopeasti ylivoimalla Tim Stapletonin tekemän 0-1-vierasjohdon avauserässä. Toisessa erässä Joni Puurula oli hirvittävässä tulituksessa Jokeri-maalilla. Oskar Osalan maali, ja Bernd Brucklerin muutama ”game-saver” varmistivat sen, että Blues lähti kolmanteen erään 2-1-johdossa. |

Bluesin Oskar Osalan maali ei riittänyt tällä kertaa Bluesille.
Kolmannessa erässä ote siirtyi hiljalleen Jokereille, ja ajassa 49.00 kokoonpanoon palannut Kalle Kerman siirsi ottelun ratkaisun jatkoajalle 2-2-tasoituksellaan. Joni Puurula torjui varsinaisella peliajalla peräti 40 laukausta, 19 torjunnan Bernd Brucklerille taasen tuli vaikeampia paikkoja ja hienompia torjuntoja.
Jatkoajalla Jokereiden Clarke Wilm pystyi laittamaan kiekon maaliin maalin edestä Bluesin Ismo Kuoppalan estelyistä huolimatta. Ajassa 63.12 syntynyt maali vei Jokerit 2-1-sarjajohtoon.
Teksti: Ilkka Palomäki
kuva: Kim Kallström |
| |
Salibandyn finaalit starttaavat
28.3.2008
Salibandykausi on jo pitkällä, ja kevään tärkeimmät ottelut eli finaalit alkavat. Viime kauden tavoin tänäkin vuonna finaaleihin tiensä raivasivat helsinkiläinen SSV ja Tampereen Classic. Joukkueet kohtasivat runkosarjassa kaksi kertaa, joista toinen päättyi tasan 6-6, ja toinen SSV:n voittoon lukemin 6-5
Finaalipari ei ole suurikaan yllätys, sillä joukkueet olivat myös päättyneen runkosarja kaksi parasta. Sarjan voittanut SSV on hienoinen suosikki finaaleihin lähdettäessä. Joukkueet kohtasivat runkosarjassa kaksi kertaa, joista toinen päättyi tasan 6-6 ja toinen SSV:n voittoon lukemin 6-5. Helsinkiläisjoukkue vilisee maajoukkuepelaajia, ja se pystyy ratkaisuihin laajalla rintamalla.
Classic pilasi täysin helsinkiläisen finaalin voittamalla välierissä Tapanilan Erän voitoin 3-2. Ilman takaiskuja tamperelaiset eivät kuitenkaan välieristä selvinneet. Joukkue menetti ”Classic-ikonin” ja maajoukkuepelaajan Sami Nymanin viimeisessä välieräottelussa sairastuvalle. Nyman joutui Tapanilan Erän Simon Riihelän taklauksen kohteeksi. Nymanin polven eturistiside meni poikki, ja tämä pitää maalitykin pois finaalipeleistä. Sankarinviitta on vapaana, ja suurena kysymyksenä finaaleihin lähdettäessä onkin: Löytyykö Classicilta ratkaisijoita korvaamaan Nymanin menetetyt tehot? Joukkueen onneksi tällä kaudella on löytynyt Lassi Vänttinen sekä playoffeissa maaleja sylkenyt Vesa-Matti Virtanen uusiksi maalintekijöiksi. |
SSV eteni finaaleihin suoraan kolmella välierävoitollaan seinäjokelaisesta SPV:stä. Tämä takasi helsinkiläisille viidennen peräkkäisen finaalipaikan. SSV sai viikon valmistumis- ja lepoaikaa ennen finaalien alkua, kun taas Classic joutui taistelemaan finaalipaikasta aina viidenteen otteluun asti. Vaikka SSV voittikin SPV:n suoraan kolmessa ottelussa, aivan helpolla eivät hallitsevat mestarit finaaleihin edenneet. SPV taisteli tunnollisesti ja saikin mestarit muutaman kerran tiukille, ja kaksi kertaa jopa jatkoajalle asti. Rutiinisuoritus riitti SSV:lle takaamaan finaalipaikan.
Ensimmäinen finaaliottelu pelataan Helsingissä Pasilan Urheiluhallilla kello 18.30. Tästä edetään maanantaina Tampereelle, ja torstaina 3.4 palataan jälleen Helsinkiin. Tarvittaessa pelataan vielä Tampereella 5.4. ja Helsingissä 9.4.
Teksti: Jussi-Pekka Alho |
| |
Kärpät ja Blues voittoihin
27.3.2008.
SM-liigan välierien toisissa osaotteluissa Oulun Kärpät voitti Tampereen Tapparan 2-4 ja Espoon Blues kaatoi Helsingin Jokerit luvuin 3-4 jatkoajalla.
Oulun Kärpät otti tärkeän voiton jatkoa ajatellen Tampereen Tapparasta kaatamalla kirvesrinnat Hakametsässä luvuin 2-4. Kärpät iski ottelun toisessa erässä kolme maalia alle seitsemässä minuutissa, eikä Tappara tästä enää noussut. Oululaisten tehomiehenä hääri keskushyökkääjä Jari Viuhkola, joka iski joukkueensa kolmannen ja neljännen maalin. Kärpät johtaa ottelusarjaa voiton 2-0. Finaalipaikkaan vaaditaan neljä voittoa.
Espoon Blues kaatoi Helsingin Jokerit Hartwall Areenalla Mikko Lehtosen jatkoaikaosumalla luvuin 3-4. Jännittävän ja fyysisen välieräottelusarjan ratkaisuja on siis täytynyt hakea molemmissa otteluissa lisäajalta, molempien joukkueiden poistuttua kertaalleen voittajana kaukalosta.
Jokerit johti vielä 23 sekuntia ennen loppua luvuin 3-2, kunnes Bluesin Ryan Keller onnistui maalinteossa joukkueen pelatessa ilman maalivahtia. Loistavan syötön maalin tarjoili loukkaantumisestaan toipunut Stefan Öhman. Jokereiden Ville Leino oli taas elementissään tehden tehot 1+1, ja hankkien Bluesille lukuisia jäähyjä. Tiukka sarja jatkuu perjantaina Espoossa otteluvoittojen ollessa tasan 1-1. |

Pirteästi esiintynyt Mikko Lehtonen ratkaisi voiton Bluesille.
Oulussa Tapparalla on siis jo lähes pakkovoiton paikka, mikäli joukkue haluaa taistella vielä finaalipaikasta tänä keväänä. Muuten tie vie pronssiotteluun. Espoossa on odotettavissa taas tasainen kamppailu voitosta, ja ottelua voit kuunnella perjantaina totutusti radio Trombitista.
Teksti: Juhani Ijäs
Kuva: Klaus Kannas |
| |
Taistelu Pantteri-patsaasta alkaa osa 2
27.3.2008
Korisliigan pudotuspelit käynnistyvät perjantaina. Runkosarjan voittanut Lappeenrannan NMKY ja Espoon Honka ovat ennakkoon suurimmat mestarisuosikit. Trombit arvioi pudotuspeliparit, ja pyrkii katsomaan hieman tulevaan.
Torpan Pojat- Porvoon Tarmo
Talven tapahtumista huolimatta, ToPo ei aio lähteä pudotuspeleihin anteeksi pyytelemään. Topo on joutunut muuttamaan hieman pelityyliään viimeisen kuukauden aikana, johtuen uuden jenkkipelaaja Takais Brownin liittymisestä joukkueeseen, ja Panu Majalan kuntoutumisesta."Alkukaudesta meillä oli kaksi isoa miestä, jotka pystyivät ratkaisuihin myös kauempaa. Nyt meidän isot miehet operoivat siinä 1-3 metrin päässä korista. Tottakai siinä joutuu hieman muuttamaan pelitapaa" toteaa Topo-luotsi Tomi Kaminen. ToPon puolelta paljon riippuu siitä, kuinka paljon polvivammasta kärsinyt Takais Brown pystyy kussakin ottelussa pelaamaan. Ilman häntä ToPon pitkät miehet ovat vähissä.
Haastajana tähän ottelusarjaan lähtevillä Porvoon Tarmon pelaajilla ei hirveästi pudotuspelikokemusta löydy. Päävalmentaja Lars Ekström ei tästä ole kuitenkaan huolissaan. ”Joukkueessamme on hyvä tunnelma, olemme tehneet kovasti töitä harjoituksissa. Mitä pidemmälle saamme sarjaa venytettyä, niin uskon sen olevan etuna meille”, toteaa Ekström.
Porvoon Tarmon heikkoutena voidaan pitää heikohkosti sujuneita vieraspelejä sekä joukkueen kokemattomuutta pudotuspeleissä sekä pelaajiston kapeutta. Joukkueelta löytyy hyvät ulkomaalaiset ja varsinkin kesken kauden ykkösdivisioonan Kaarinan Urasta siirtyneeltä Anthony Bennettiltä on lupa odottaa tasonnousua.
Kaikesta huolimatta ToPo tullee viemään välieräpaikan otteluvoitoilla 3-1. Tarmo ei pysty vastaamaan Topon nopeaan peliin, eikä voittamaan vierasjoukkueille tunnetusti vaikeassa Töölön Kisahallissa.

ToPon valmentaja Tomi Kaminen odottaa Elias Kajanderilta paljon pudotuspeleissä. |

Pantteri-patsaan seuraavaa omistajaa aletaan ratkoa perjantaina.
Kouvolan Kouvot – Uudenkaupungin Korihait
Tässä otteluparissa kohtaavat tilastojen valossa kaksi liigan nousukuntoisinta joukkuetta. Kouvot voitti runkosarjan 13 viimeisestä pelistä 12 ja Korihait kuudesta viimeisestä viisi, nousten niiden ansiosta pudotuspeleihin.
Ennakkosuosikki Kouvot lähtee kuitenkin pudotuspeleihin hieman ristiriitaisin tuntein. ” Olemme pelanneet erinomaisen kauden, olemme harjoitelleet hyvin, ja pelaajat ovat saaneet tasaisesti vastuuta”, kertoo päävalmentaja Jukka Toijala. ”Korihaita vastaan olemme valmistautuneet kuitenkin erittäin huonosti. Vaikka varsinaisia loukkaantumisia ei olekaan, on flunssa-aalto pyyhkinyt joukkueen yli ja olen välillä joutunut repimään pelaajia reserveistä harjoituksiin ja olen myös itse joutunut laittamaan tossut jalkaan” jatkaa Toijala.
Kouvojen tärkeimmät pelaajat pudotuspeleissä ovat IS-tähtikisan voittaja Corey Smith sekä maajoukkueessakin esiintynyt ”Loviisan pommittaja” Tuomas Iisalo. Joukkueen kaksi muuta ulkomaalaisvahvistusta Wayne Bernard sekä Peter Cipriano ovat kyllä miehiä paikallaan, mutta hieman epätasaisten pelaajien maineessa.
Korihait luottavat pudotuspeleissä kovaan nelikkoonsa, Glenn Stokes, Kyle Shiloh, Darius Glover ja Jussi Kumpulainen. Varsinkin kauden 2003 -2004 korikuningas Stokes, oli viimeisissä runkosarjan peleissä kovassa iskussa. Vaikka Kouvojen materiaali on Korihaita laajempi, löytyy ”ukin” penkiltä tarvittaessa pelaajia, jotka pystyvät koviin ratkaisuihin varsinkin kaaren takaa. Niilo Lehtilä ja Korisliigan ikäpresidentti Pasi Kauha ovat juuri tällaisia pelaajia.
Tämä ottelupari on todennäköisesti playoff-pareista kaikista tiukin. Korihailla on erinomaiset yllätysmahdollisuudet, mutta tämä vaatii myös vierasvoittoa Kouvojen kotikentällä Mansikka-aholla. Kouvot on hävinnyt tällä kaudella kotikentällä vain kolme kertaa. Kouvot mennee jatkoon otteluvoitoin 3-2.
Teksti: Janne Riekkinen
Kuvat: Kim Kallström |
| |
”Liikuttunut, mutta helpottunut”
27.3.2008
Kaikki päättyy aikanaan – niin myös viisinkertaisen mäkiviikon voittajan Janne Ahosen huikea lentoura. Se päättyy virallisesti tulevana viikonloppuna Rukan SM-kisoihin ja epävirallisesti 9. heinäkuuta Lahden Salpausselällä hypättäviin kutsukilpailuihin. Näin vuonna 1993 nuorten MM-kultaa henkilökohtaisessa kisassa ja joukkueessa sekä samana vuonna arvokisadebyyttinsä aikuisten tasolla Falunin MM-kisoissa tehnyt lahtelainen mäkihyppääjä lopettaa uransa suoraan sen huipulta.
Ahonen, 30, oli keskiviikkona järjestämässään tiedotustilaisuudessa liikuttunut, mutta helpottunut.
”Olo on haikea, mutta onnellinen. Elämään mahtuu urheilun lisäksi paljon muuta, johon lopettamisen myötä pystyn keskittymään entistä syvemmin. Tärkeimpänä niistä on perheeni, joka toukokuussa kasvaa yhden pienen ihmisen verran”, Ahonen herkistyi.
Päätöskaudella Ahosen tilille tuli viides mäkiviikon voitto, lentomäen MM-pronssia sekä joukkuehopeaa ja maailmancupin yhteispisteiden kolmossija. Ainoa, mikä Ahoselta jäi uraltaan puuttumaan, oli henkilökohtainen olympiamitali.
”Kulunut kausi teki vaikeasta päätöksestä, jos ei helpon, niin ainakin helpohkon. Tavoitteeni on aina ollut lopettaa urani huipulla. Nyt olen aika lähellä sitä”, luonnehti Ahonen. |

Kansalainen ja ex-mäkihyppääjä. Janne Ahonen joutui median tenttiin järjestämässään tiedotustilaisuudessa.
Uransa aikana Ahosesta on paistanut ammattimaisuus, kurinalaisuus ja intohimo mäkihyppyä kohtaan.
”Motivaatio itse kilpailemiseen ei ole kadonnut, mutta motivaationi ja itsekurini menestykseen vaadittavaan harjoitteluun eivät ole enää sillä tasolla, millä menestystä janoavan urheilijan kannattaisi harjoituskautta vääntää läpi.
Lehdistötilaisuudessa Ahonen tituleerasi itseään kansalaiseksi ja ex-mäkihyppääjäksi.
”Mäkihyppy tulee säilymään elämässäni jatkossakin, mutta pääpaino on koti-isänä ja yrittäjänä olemiselle”, entisen yhdistetyn maajoukkuemiehen Jari Mantilan kanssa urheiluvarusteiden maahantuontiyritystä Radiusta vetävä Ahonen totesi.
Teksti ja kuva: Juhamatti Nieminen |
| |
NHL:n siirtorajan pelaajakaupat lähinnä kosmeettisia
26.3.2008
NHL:n siirtoraja umpeutui kuukausi sitten. Joidenkin siirtojen järkevyys paljastuu vasta ajan kanssa, mutta jotkut treidit ovat jo osoittaneet arvonsa. Suomalaisista Jussi Jokinen ja Tuomo Ruutu olivat osallisia todennäköisesti molempia osapuolia hyödyttäneessä kaupassa.
Ruutu myytiin Chicagosta Carolinaan, ja vaihdossa tuli Andrew Ladd. Molemmat ovat ensimmäisen kierroksen varauksia, joista odotettiin vanhoissa seuroissaan ”franchise playereitä”. Kumpikin oli kuitenkin jämähtänyt pieneen rooliin, ja uusissa seuroissaan sekä Ruutu että Ladd ovat saaneet uutta nostetta uralleen. Ruutu on päässyt huippuketjuun Erik Colen ja Eric Staalin kanssa, Ladd on puolestaan tehnyt lähes pisteen per peli.
Jussi Jokinen oli osallisena suurimmassa kaupassa helmikuun lopulla. Hän vaihtoi Dallasista Jeff Halpernin, Mike Smithin ja 4. kierroksen varausvuoron kanssa Tampa Bayhin. Vaihdossa Dallasiin saapuivat supertähti Brad Richards sekä ruotsalaismaalivahti Johan Holmqvist. Tämä treidi omaa kaiken potentiaalin olla ”win-win”-kauppa. Dallasilta on vuosia puuttunut hyökkäyksestä se ratkaiseva yksilötaito, jonka Richards parhaillaan omaa (esimerkkinä kevät 2004, Stanley Cup ja Conn Smythe Trophy, pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinto). Tampa Baylla puolestaan Richardsin, Martin St. Louisin ja Vincent Lecavalierin massiiviset palkat söivät niin paljon tilaa palkkakaton alta, että joku oli ”pakko” myydä. Lecavalier on kenties NHL:n monipuolisin hyökkääjä tällä hetkellä, joten Richardsin uhraaminen katastrofikautena oli kaikin puolin järkevää. Jokiselle siirto oli henkilökohtaisesti melkoinen näyttöpaikka, kun hän pääsi pelaamaan Lecavalierin ja St. Louisin rinnalle. 13 ottelussa Jokinen on tehnyt 9 tehopistettä (1+8). |

Pittsburghin jo ennestään nimivahva pelaajisto sai täydennystä, kun Marian Hossa, Hal Gill ja Pascal Dupuis saapuivat kaupunkiin. Ainoa merkittävä menetys oli Angelo Espositon pelaajaoikeuden menetys. Siihen Pittsburghilla lienee varaa, koska viime vuosina heille on kerääntynyt ykköskierroksen varauksia. Hossan ja Sidney Crosbyn loukkaantumisten vuoksi lopullista selvyyttä kaupan kannattavuudesta ei ole, mutta siirtojen myötä Pittsburgh nousi kuumaksi mestarisuosikiksi.
Kuuma mestarisuosikki on myös San Jose, jonka puolustus vahvistui Brian Campbellilla. Campbellin saaminen oli oleellinen lisä Stanley Cup –taisteluun, ja ykköskierroksen varaus vaikuttaakin melko pieneltä hinnalta puolustuksen uudesta liideristä.
Myös Coloradon satsaukset palkittaneen ainakin pudotuspelipaikalla. Adam Foote, Ruslan Salei sekä vapaana agenttina tullut Peter Forsberg ovat vauhdittaneet kilpailua viivan ympärillä. Viisi kierrosta ennen loppua ”hyvää” viivaan nähden on kolme pistettä.
Washingtonissa Cristobal Huet ja Sergei Fedorov ovat jääneet yllättävän pieneen rooliin, mutta joukkueen onneksi Alex Ovechkin pitää pudotuspelitoiveita yllä. Toisaalta Huet’in treidannut Montrealkaan ei ole kärsinyt tilanteesta, sillä nuori Carey Price on lennättänyt joukkueen itäisen konferenssin kärkeen.
Muut treidit olivat lähinnä kosmeettisia, mutta New York Rangersiin siirtynyt Christian Bäckman ja Nashvilleen kaupattu Jan Hlavac ovat osoittautuneet käyttökelpoisiksi hankinnoiksi.
Teksti: Ilkka Palomäki |
| |
TuTo ja Hokki ratkovat Mestiksen mestaruuden
26.3.2008
Turun Toverit ja Kajaanin Hokki selvittivät tiensä torstaina alkaviin Mestiksen finaaleihin. Tuto kaatoi välieräsarjassa Kookoon ja Hokki Jukurit.
Kajaanin Hokki pelaa toista kertaa peräkkäin finaaleissa, voitettuaan viime kauden loppuotteluparinsa Mikkelin Jukurit, tällä kertaa välierissä. Ratkaisevaan viidenteen otteluun venynyt sarja ratkesi lopulta Hokin selvään 6-2 voittoon Kajaanissa. Hokin sankareina kunnostautuivat mm. puolustaja Jarkko Heikkinen ja hyökkääjä Jaakko Järvitalo. Jukurit taisteli urhoollisesti, mutta kokeneiden ykkösketjun hyökkääjien Antti Laakson ja Petri Lehtosen tehottomuus oli suurin syy siihen, miksi Mestiksen aikaisempi vakiofinalisti pelaa nyt pronssiottelussa.
Toisessa välieräparissa TuTo kaatoi ulkomaalaisvahvistustensa varassa pelanneen Kouvolan KooKoon otteluvoitoin 3-1. Turkulaiset jylläsivät laajalla materiaalillaan KooKoon, joka ei ykkösketjuaan, Kory Baker, George Nistas, Mikko Liukkonen lukuun ottamatta, saanut mitään aikaan. TuTon tehomiehinä häärivät jo runkosarjassa rellestäneet Tero Forsell sekä puolustaja Pasi Järvinen. Joukkueen jokerikortiksi on nousemassa vasta 19-vuotias Antti Pusa, joka on iskenyt jo kahdeksan pistettä tämän kevään pudotuspeleissä. |
Paras viidestä pelattava finaalisarja alkaa siis torstaina Turun Kupittaalla, ja Mestis-mestari mallia 2008 on selvillä viimeistään 4.päivä huhtikuuta.
Jukurit ja KooKoo ratkaisevat himmeimmän mitalin kohtalon perjantaina Mikkelissä.
Teksti: Juhani Ijäs
Alkuun

|
| |
SM-liigan välierissä tärkeät toiset ottelut
26.3.2008
Tänä iltana SM-liigan välierät jatkuvat Helsingissä ja Tampereella. Avausottelunsa hävinneet Tappara ja Blues ovat tänään pahassa paikassa. Mestarisuosikkeja Kärppiä ja Jokereita ei saisi päästää 2-0-johtoon ottelusarjassa.
Etenkin Tampereen Tappara on jopa pakkovoiton edessä, sillä voitolla Oulun Kärpät pääsisi kotihalliinsa 2-0-johdossa. Vahvana kotijoukkueena tunnettu Kärppä-lauma olisi siinä vaiheessa erittäin vaikea, ellei jopa mahdoton kaadettava. Tamperelaisten tietä voittoon tämän illan kamppailussa tasoittavat Kärppien tshekkivahvistusten Ondrej Kratenan ja Michal Brosin vatsavaivat, jotka pitävät kaksikon poissa pelistä.
Jari Viuhkola pelaa Janne Pesosen ja Hannes Hyvösen keskellä, jolloin Kärppien ratkaisuarsenaali on aika kapea. Edellisessä ottelussa ratkaisijoihin lukeutuneilta Mikko Alikoskelta ja Antti Aarniolta tarvitaan siis nytkin apuja.
Tapparan luotsin Rauli Uraman toivelistalla kärkisijoilla on varmasti Janne Ojasen ketjun herääminen. Jori Lehterän johtama kakkos- ja Juha Kiilholman kolmosketju kaatoivat JYP:n, mutta Kärppiä Tappara ei pysty kaatamaan ilman Ojasen, Timo Koskelan ja nuoren Nichlas Hardtin heräämistä. Andre Benoit, Anssi Salmela ja Teemu Aalto tuovat varsinkin ylivoimalla sellaisen viivapelotteen, että Kärppien maalilla pelaava Tuomas Tarkki saa olla jatkuvasti hereillä. |

Stefan Öhman palaa kentälle tänään Bluesin kohdatessa toistamiseen Jokerit
Blues menetti kotiedun avausottelussa, kun Tim Stapleton ratkaisi ottelun jatkoajalla Jokereille. Tänään Ilmalassa Bluesilla on revanssin paikka. Sama alkujäykkyys, joka vaivasi HIFK-sarjan alussa, vaivasi myös maanantaina espoolaisia. Nyt se on karistettava, jos Blues mielii ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana finaaleihin. Myös maalivahti Bernd Brucklerin pitää saada varmuutta otteisiinsa – nyt ei ole enää varaa hörppiä. Bluesin onneksi selkävaivoista kärsinyt Stefan Öhman palaa kokoonpanoon. Jobinpostina Bluesille kuitenkin nivusvaivaisen Ben Eavesin puuttuminen edelleen kokoonpanosta.
Jokereiden Doug Shedden osoitti taktiset kykynsä avausottelussa: Pelicans kaatui yleisellä hurlumhei-kiekolla ja yksilötaidolla, mutta Bluesia vastaan puolustus oli jo huomattavasti tiiviimpi. Jokereiden kannalta suurin ongelma on edelleen suuri riippuvuus Ville Leinosta ja hänen ketjustaan. Pelikiellosta vapautunut Kim Hirschovits on ollut täysin yössä, ja puolustajista ainoastaan huippupudotuspelejä pelaava Marko Kauppinen on pystynyt laadukkaaseen kiekolliseen peliin.
Kiekot putoavat jäille tänään kello 18.30.
Teksti: Ilkka Palomäki
|
| |
Taistelu Pantteri-patsaasta alkaa
26.3.2008
Korisliigan pudotuspelit käynnistyvät perjantaina. Runkosarjan voittanut Lappeenrannan NMKY ja Espoon Honka ovat ennakkoon suurimmat mestarisuosikit. Trombit arvioi pudotuspeliparit, ja pyrkii katsomaan hieman tulevaan.
LrNMKY-Pyrintö:
Suomen Cupin ja runkosarjan voittanut LrNMKY saa vastaansa pudotuspeleissä kokemattoman Pyrinnön Tampereelta. Europelit ovat varmasti antaneet kovuutta Lappeenrannan peliin. Pelaajarinki heillä on varsin pieni, mutta päävalmentaja Mika Turunen ei usko sen haittaavan.
”Joukkue on terve. Ne pelaajat saavat minuutteja, jotka niitä ansaitsevat”, Turunen toteaa.
Alkukaudesta keskittymistä haittasivat hieman europelit, mutta näiden loputtua otteet sarjassa paranivat. NMKY:n aseena on sarjan tehokkain hyökkäys sekä tiivis puolustus. Materiaali ei kuitenkaan kestä avainpelaajien loukkaantumisia, ja varsinkin Pasi Riihelän mukanaolo on elintärkeää.
Pyrintö elää korikuningas Damon Williamsin onnistumisista. Pyrinnön päävalmentaja Jarmo Laitinen myöntääkin, että variaatiot hyökkäyspäässä ovat varsin vähissä, ja joukkueen pelityyli on vastustajan helppo oppia. Sarjan parhaana hyökkäyslevypallojoukkueena Pyrintö on kuitenkin pystynyt pitämään vastustajia tiukoilla, ja useat ottelut ovatkin kääntyneet tappioiksi viime hetkillä. Pyrinnön pelaaja Jesse Niemi uskoo kuitenkin, että kokemattomuus ei ole ongelma, vaan puhtaalta pöydältä on kiva lähteä.
Trombit arvioi Pyrinnön pistävän LrNMKY:lle tiukasti kampoihin, mutta se ei riitä. LrNMKY menee jatkoon 3-0, ja pelaa lopulta finaalissa. |
Lappeenrannan kokenut Pasi Riihelä on joukkueen tärkein lenkki.
Honka- Namika Lahti:
Puolustava mestari Honka kohtaa tutun vastuksen viime vuosilta. Hongan kausi on ollut epätasainen, ja kaikki pelaajat ovat olleet yhtä aikaa terveenä vain muutamassa pelissä. Nämä pelit Honka on voittanut. Hongan Jukka Matisen näkemyksen mukaan heidän pelinsä on liikaa kolmen pisteen heittojen varassa. Korin alle pitää päästä, mutta se tulee olemaan vaikeaa, sillä Namika on todella fyysinen ja taisteleva joukkue.
Namika Lahti on taas yllättänyt monet, ja päässyt pudotuspeleihin. Kasassa on kokenut ja taisteleva joukkue. Tom Gustafsson tuo kokoa ja kovuutta joukkueeseen, ja mikäli polvet kestävät, on hän kova luu kevään ratkaisupelissä.
Namikan valmentajan Sami Toiviaisen mukaan Hongat uudet jenkit ovat hieman kysymysmerkkejä, ja kovin haaste onkin sarjan kovimpien kotimaisten pelaajien, Matisen ja Petteri Koposen eliminointi. Tapiolan urheiluhalli on ollut Namikalle paha paikka pelata, ja kun kotikentällä peli on yskinyt, on tulossa vaikea sarja lahtelaisille.
Trombit uskoo Hongan kaatavan taistelevan Namikan 3-1. Espoolaisten materiaali riittää mestaruuteen, mutta joukkueen peli pitää saada yhtenäiseksi ja korinalusta haltuun.
Toiset kaksi otteluparia arvioidaan huomenna.
Teksti: Antti Laaksonen
Kuva: Kim Kallström |
| |
David Beckham puhuu Capellon puolesta
25.3.2008
Englannin maajoukkueeseen paluun tekevä David Beckham uskoo Fabio Capellon olevan oikea mies johdattamaan Englannin MM-kisoihin.
Capello valitsi entisen Real Madridin luottopelaajansa sadanteen maaotteluun, joka pelataan Ranskassa ensi keskiviikkona. Capello vannoo, etteivät vanhat meriitit painaneet vaakakupissa vaan keskikenttäpelaajan kova nykykunto. ”En tee mitään palvelusta vanhalle kaverille. Mies on kovassa iskussa”.
Beckhamin mielestä italialainen on aloittanut vahvasti maajoukkueen johdossa. ”Hän tietää miten joukkue saadaan pelaamaan. Juuri sitä maamme tarvitsee – pelaajille itseluottamusta ja kannattajille uskoa siihen, että pelit alkavat taas kulkea”, kehuu Beckham entistä valmentajaansa. |
Beckham myöntää EM-kisoista putoamisen olleen häpeällistä. Hänen mielestään nyt olisi pelaajien aika näyttää todelliset kykynsä. ” Oli todella kova pettymys pudota lopputurnauksesta, kun ensin olimme vakuutelleet joukkueen olevan kykenevä sinne”, Beckham tilittää. Hänen mielestään selitykset eivät auta, vaan joukkueeseen on valittava pelaajat, jotka ovat onnistuneet. Alisuorittajille ei saisi olla enää tilaa. ”Jos pelaa huonosti, ei pelaa enää seuraavassa kokoonpanossa. Näin sen pitäisi olla. Meillä on manageri, joka uskoo pelaajiinsa, mutta pelaajien on myös vastattava odotuksiin”.
Beckham myöntää pettyneensä edellisen managerin Steve McClarenin pudotettua hänet joukkueesta viime MM-lopputurnauksen jälkeen. Hän on kuitenkin ollut koko ajan valmis astumaan takaisin maansa väreihin. ”Oikeastaan mikään ei ole muuttunut siitä kun putosin joukkueesta. Minun on vain todistettava kaikille, että minulla on oikeus pelipaikkaan.”, hän kertoo.” En tiedä pidetäänkö valintani syynä vanhoja meriittejäni vai ei. Jotkut luulevat, että minut valitaan vanhasta muistista. Minun on vain todistettava kentällä, että näin ei ole”, Beckham vakuuttaa.
(Sky-Sports-Trombit) |
| |
Rantapalloja ja kyyneleitä
25.3.2008
Jääkiekon SM-liigassa pelattiin pääsiäispyhinä viisi kamppailua. Pitkäperjantaina saatiin puolivälierät päätökseen. Rantapallot täyttivät hallien jään ja kotijoukkueiden kesälomat alkoivat Lahdessa, Jyväskylässä ja Tampereella, jossa Suomi-kiekon legenda Raimo Helmisen ura päättyi. Maanantaina pelattiin ensimmäiset välieräkamppailut.
Perjantain kierroksella huipputasainen puolivälieräsarja Tapparan ja JYPin kääntyi lopulta Tapparan eduksi. Vakuuttava 6-2-vierasvoitto (ainoa vierasvoitto koko sarjassa) toimi myös myrskyvaroituksena välierissä vastaantulevalle Oulun Kärpille. Voiton pohjustivat Jori Lehterän (1+1) ja Arsi Piispasen (2+0) kentälliset. Myös maalin suulla Tappara oli koko sarjassa piirun verran edellä, kun Mika Lehto otti pistevoiton JYP:n kokemattomasta Pekka Tuokkolasta.
Lahden ottelu Pelicansin ja Jokereiden välillä eteni samaa rataa kuin kaikki osaottelut ensimmäisen ottelun jälkeen. Maaleja tehtiin lähes vuorotellen. Jan Latvala tasoitti ottelun tilanteeseen 4-4 kolmannen erän alkupuolella, ja edessä oli jatkoaika. Ajassa 69.37 Jokereiden Jyrki Louhi päätti Hannu Aravirran suojattien kauden. Lahtelaisten sangen onnistunut runkosarja ei siis saanut jatkoa pudotuspeleissä, ja maalivahtiongelmien kanssa painiskeleva Jokerit jatkoi välieriin.
Tampereella lyötiin viimeinen piste Raimo Helmisen jääkiekkouralle. Helminen syötti 17 sekuntia ennen loppua Mike Bishain tekemän 1-1-tasoitusmaalin, joka vei ottelun jatkoajalle. Pelikello näytti 69.45, kun Hannes Hyvönen sai kunnian päättää Helmisen uran. 751 SM-liigan runkosarjaottelua ja 91 pudotuspeliä urallaan pelannut Helminen hyvästeli liigakaukalot kyyneleet silmissään. Kärppien onneksi maaliin Andy Chiodon tilalle vaihdettu Tuomas Tarkki tuntuu löytäneen viimekeväisen torjuntavireensä, ja mies sai paikan myös välieräsarjaan Tapparaa vastaan ykkösmaalivahtina. |

Arto Laatikainen nosti Bluesin lähes yksin jatkoajalle. Jokerit ratkaisi kuitenkin perin ensimmäisen jatkoerän yhdeksännellä minuutilla.
Välierät käyntiin tasaisena
Tarkki ja Mika Lehto Tapparan maalilla olivat maanantaina melkoisessa tulituksessa ensimmäisen välieräottelun avauserässä. Erä päättyi runsasmaalisesti 4-2. Seuraavaa maalia saatiin odotella aina kolmannen erän puoliväliin saakka. Jonas Enlundin 4-3-kavennusmaali ei kuitenkaan riittänyt, ja Timo Koskelan kahden minuutin koukkausjäähy ajassa 59.15 hyydytti Tapparan kirin lopullisesti. Näin Kärpät pitää edelleen kotietua hallinnassaan. Kärppien ratkaisijat olivat yllätysnimiä, kun Mikko Alikoski (1+1) ja Antti Aarnio (1+0) palkittiin Kärppien parhaina
Bluesilla oli havaittavissa samanlaista alkujäykkyyttä kuin puolivälieräsarjan avauksessa HIFK:ta vastaan. Jokerit karkasi jo 0-2-vierasjohtoon, mutta Arto Laatikaisen alivoima- ja Oskar Osalan ylivoimamaalilla Blues nousi tasoihin ja jatkoajalle. Jokereiden Joni Puurula oli varsinkin toisessa ja kolmannessa erässä yllättävän vakuuttava, toisin kuin normaalisti varma Bernd Bruckler Blues-maalilla. Varsinkin Tim Stapletonin 0-2-maali etukulmasta menee täysin Brucklerin piikkiin. Jatkoajalla ajassa 70.43 Stapleton ratkaisi ottelun toisella maalillaan. Hänen lisäkseen Jokereiden sankareihin kuului puolustaja Marko Kauppinen (1+2). Molemmat välieräsarjat jatkuvat keskiviikkona.
Teksti: Ilkka Palomäki
Kuvat: Kim Kallström ja Klaus Kannas (pikkukuva)
Alkuun |
| |
La Liga -viikonloppu
25.3.2008
Taistelu paikasta Mestareiden Liigan karsintoihin Espanjan La Ligassa käy kiivaana.
Atletico otti myöhään lauantai-iltana tärkeät pisteet Sevillasta numeroin 2-1. Ottelun ratkaisijana toimi Sergio "Kun" Aguero, joka alkaa viimeinkin lunastaa häneen kohdistettuja odotuksia. Kahdestoista maali tällä kaudella punavalkoisille venytti jo viiden pisteen kaulan Sevillaan ja Espanyoliin. Loistava laitalinkki Diego Capel osui Sevillalle.
Barcelonan kakkosjoukkueen Espanyolin odotukset ovat hienon alkukauden jälkeen haihtumassa. Nyt tuli takkiin maaliskuun alussa valmentajanvaihdon tehneeltä Murcialta 4-0. Ex-maajoukkueluotsi Javier Clementen luotsaama Murcia on tosin vielä kuuden pisteen päässä ensimmäisestä säilyjän paikasta. Espanyol on saalistanut kauden jälkimmäisellä puoliskolla kymmenestä ottelusta vain yhdeksän pistettä. Haaveet Mestareiden Liiga -paikasta on viimeistään nyt haudattu, kun joukkue valui sarjasijoituksissa seitsemänneksi, ulos europaikoilta. Alkukaudella hyvässä lennossa ollut joukkue on hyytynyt täysin maajoukkuehyökkääjä Tamudon ollessa loukkaantuneena ja tammikuun siirtoajan aikana velloneiden siirtohuhujen jälkeen.
Racing Santander jatkoi tasaisen hyviä otteitaan ja otti voiton Recreativo Huelvasta 2-0. Santanderilaiset ovat sarjassa nyt viidentenä. Sijalla, joka oikeuttaa UEFA-cupin paikkaan. Valmentajan Marcelinon joukkue noudattaa kurinalaista pelitapaa ja Mestareiden Liigan paikkakin on vielä mahdollinen, joskaan ei todennäköinen. Joukkue on hyvä, mutta materiaali ei ole yhtä laaja kuin kärkiseuroilla. Villareal väänsi voiton jo putoamiseen tuomittua Levantea vastaan. Guille Francon voittomaali piti "Keltaisen sukellusveneen" pinnalla mestaruustaistossa. |
Aivan omanlaatuisensa tapaus on taas Real Madrid. Jo yhdeksäs häviö tänä vuonna ja Berndt Schusterin pakka näyttää olevan pahasti sekaisin. Hänen mehustamansa "maailman paras puolustus" ei ollut, Fabio Cannavaro etunenässään, parhaassa terässä. Valencia kaatoi sarjajohtajat Arizmendin viime hetken maalilla Santiago Bernabeulla 3-2. Valencia on herännyt henkiin tällä viikolla. Keskiviikkona Valencia kukisti Barcelonan cupissa, selviytyen finaaliin, ja nyt taipui toinen jättiläinen. David Villa on löytänyt tehonsa ja keskikenttä näyttää totutun fyysiseltä. Ronald Koemanilla on sittenkin toivoa.
Camp Noulla vierasjoukkue Valladolid joutui kokemaan nuoren Bojanin taidot, kun tämä maalasi kaksi kertaa, ja vei kotijoukkueen mukavaan 4-1 voittoon. Barca kavensi näin eron Real Madridiin neljään pisteeseen ja paikallinen lehdistö voi julistaa mestaruustaiston taas olevan avoimen.
Muut tulokset:
Zaragoza-Almeria 1-1
Osasuna-Betis 0-1
Athletic Bilbao-Getafe 1-0
Mallorca-Deportivo 1-0
Teksti: Sami Pilvinen |
| |
EM-uintien saaliina Suomelle kolme mitalia ja kasa uusia ennätyksiä
25.3.2008
Uinnin pitkien ratojen Euroopan mestaruuskisat Eindhovenissa tarjosi suomalaisille kolme mitalia, ja ennätystilastoja korjailtiin useaan otteeseen Hanna-Maria Seppälän johdolla. Joona Puhakka ponnisti Suomelle kaksi mitalia uimahypyistä ja Seppälä ui hopeaa vapaauinnin satasella sekä uuden Suomen ennätyksen jokaisella uimallaan matkalla.
Suomen joukkue aloitti kisat rytinällä. Ensimmäisenä kisapäivänä naisten viestijoukkue ui historiallisesti kuudenneksi 4x100 vapaauinnin viestissä parantaen kyseisen matkan Suomen ennätystä kahdesti. Joukkueessa uivat Seppälä, Jenni Pienimäki, Riia-Rosa Koskelainen ja Sara Neulanen. Hanna-Maria Seppälä aloitti henkilökohtaiset loistosuoritukset uimalla 50 metrin perhosessa uuden ennätyksen, vaikka matkan ei alun perin pitänyt edes kuulua hänen ohjelmaansa. Tuloksena tällä matkalla Seppälälle jaettu viidestoista sija.
Toisena kisapäivänä Joona Puhakan hopeamitali metrin ponnahduslaudalta toi Suomelle kisojen ensimmäisen mitalin.
Kisojen kolmas päivä tarjosi Suomelle lisää menestystä Seppälän uidessa hopeamitalin arvoisen suorituksen satasen vapaalla. Aika 54.00 oli samalla uusi Suomen ennätys ja tällä tuloksella Seppälä kipusi kymmenenneksi maailman kaikkien aikojen tilastossa.
Neljäntenä päivänä oli hiljaista altaassa suomalaisten osalta. Puhakka jatkoi varmoin ottein kolmen metrin ponnahduslautakilpailussa, vaikka totesikin hyppäämisen olleen vaikeampaa kuin edellisenä iltana. Puhakka toisti vuoden 2006 Budapestin saavutuksen ja hyppäsi pronssia. Lisäksi Matti Rajakylä pulahti kerran satasen vapaalle pääsemättä jatkoon.
Eindhovenin uintien viidentenä päivänä Seppälä paransi 50 metrin matkalla selkäuinnin ennätyksiä kahdesti ja oli välierien seitsemäs. Myös Riia-Rosa Koskelainen väläytteli loistavilla suorituksilla, parantaen omaa ennätystään ja alittamalla ensimmäisen kerran 30 sekunnin rajan, mutta paikka finaalissa ei kuitenkaan avautunut. Iltapäivällä Puhakka ja Ville Vahtola päättivät kisansa hyppäämällä kolmen metrin parihyppyjen finaalissa seitsemänneksi, vaikka parhaimmillaan pari oli kisassa neljäntenä.
Kisojen loppupuolella Rajakylältä nähtiin onnistuminen 50 metrin vapaan välierissä, hänen päästyään vain sadasosan päähän hallussaan olevasta Suomen ennätyksestä. Valitettavasti tämä ei aivan riittänyt finaaliin. Samassa lajissa naisten puolella Seppälä paransi viidennen kerran Suomen ennätystä ja alitti samalla Pekingin A-rajan. 50 metrin selkäuinnin finaali uitiin alkuillasta ja tällä matkalla Seppälä sijoitus oli seitsemäs.
Viimeisen kisapäivän kohokohta oli Seppälän yhdeksäs ennätys kisoissa, henkilökohtaiset suoritukset ja viestit yhteenlaskettuna. Tämä tuli naisten satasen sekauinnin viestissä, jossa Suomen joukkue ui yhdenneksitoista. Aloitusosuudella Seppälän kauhoi selkää ja hänen jälkeensä joukkueessa uivat rintaa Katja Lehtonen, perhosta Jenni Pienimäki ja vapaauintia Riia-Rosa Koskelainen. Viimeisenä lajina kisoissa Seppälällä oli 50 metrin vapaauinti, jossa hän jäi seitsemänneksi. |

Joona Puhakka voitti hyppypelkonsa ja toi Eindhovenista kaksi mitalia.
EM-uinneille voidaan Suomen osalta antaa hyvä arvosana, mutta parannettavaakin löytyy loppuvuodelle. Tänä vuonna kisakalenteri on tiukka ja seuraavaksi on vuorossa lyhyen radan MM-kilpailut Manchesterissa. Vuoden loppupuoliskolla kisaillaan olympiamitaleista Pekingissä elokuussa ja lyhyen radan EM-kilpailut ovat joulukuussa Kroatian Rijekassa.
Teksti: Maria Olin
Kuvat: Jussi Salminen ja Rolf Mikkola (pikkukuva)
©Suomen Uimaliitto
Alkuun

|
|